Biomolekyylitunnistus / Biomolecular Recognition


 

Tämä hanke on HealthBio-ohjelman Ihmisen mittaaminen-osion suunnitelman mukainen valtakunnallinen kärkihanke. Sen tavoitteena on kehittää täysin uusi, edullinen ja kertakäyttöinen vasta-aineisiin perustuva painotekniikalla toteutettava bioanturiteknologia sovellusalueena diagnostiikan ohella myös esim. elintarviketeollisuus ja ympäristöala. Hanke yhdistää bio-, nano- ja tietotekniikan rajapintoja suomalaiseen ja kansainväliseen diagnostiikkateollisuuteen. Hanke yhdistää haasteellisesti ja monialaisesti opto- ja mikroelektroniikan, painettavan elektroniikan, informaatioteknologian, nanotekniikan, uusien aktiivisten materiaalien, vasta-aineteknologian ja biomerkkiaineiden tutkimuksen ja soveltamisen.

Kärkihanke on kolmivuotinen (2009-2011) ja sen tavoitteena on luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia diagnostisia testejä, laitteita ja palveluita tarjoavalle teollisuudelle, uudistaa teollisuutta, lisätä alan yhteistyötä ja tukea poikkialaista kehitystä ja tutkimustahojen ja alueiden erikoisosaamisia.

Hankkeessa selvitetään yritysten kanssa teknologiset ja markkinalähtöiset kehittämistarpeet ja päätavoitteen saavuttamiseksi valmistellaan ja koordinoidaan teknologian kehittämishankkeita mm. alla mainituilla osa-alueilla: 

  • ongelmalähtöinen "biomarker discovery" yksilölääketieteen tuleviin diagnostiikkatarpeisiin
  • vasta-aineiden muokkaaminen ja vasta-ainekirjastojen luonti
  • bioantureiden painotekniikan kehitys, kohteena erityisesti lähidiagnostiikan immunologiset testit
  • biomolekyylien painamiseen soveltuvien materiaalien kehitys ja optimointi
  • mittausteknologiat, signaalin tunnistus ja käsittely
  • langaton tiedonsiirto ja yhteydet terveystietojärjestelmiin
  • prototyyppivaiheen testaukset
  • kustannustehokkaat valmistusmenetelmät
  • yritysten kaupallistamisponnistelujen tukeminen

Vuoden 2008 käynnisti kaksi kolmivuotista julkisen tutkimuksen Tekes-hanketta (BioFace ja VTTQB3). Hankkeet kohdistuvat painettavan diagnostiikan kehittämiseen ja osapuolina ovat VTT, neljä yliopistoa ja 11 yritystä. Uusien hankkeiden jatkuva valmistelu on käynnissä.

Yhteydet : mari.leppilampi(at)businessoulu.com